Suurlähetystö
Toiminta-ajatus
Edustusto edistää omalta osaltaan Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia sekä toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen maailman hyväksi Mosambikissa seuraavien päätavoitteiden kautta:
- suomalaisten kehitysyhteistyöhön tarkoitettujen varojen hallinnointi ja politiikkavaikuttaminen siten, että toiminnalla edistetään tehokkaasti Mosambikin kehitystä. Tavoitteena on köyhyyden vähentäminen Mosambikissa ympäristönäkökohtia sekä yhteiskunnallista ja taloudellista kestävyyttä huomioivalla tavalla.
- hyvän hallinnon, oikeusvaltion periaatteen ja ihmisoikeuksien edistäminen, millä samalla vaikutetaan myös suomalaisten yritysten liiketoimintaympäristöön
- VKE-palveluiden tuottaminen yrityksille
- Suomen ja Mosambikin välisen kanssakäymisen edistäminen, ml tutkimuksen ja kulttuurin alalla
- viisumi- ja oleskelulupiin liittyvien palveluiden tuottaminen
- suomalaisten turvallisuuteen vaikuttaminen, ja suomalaisten auttaminen hätätilanteissa
Suomi vaikuttaa edellä mainittuihin tavoitteisiin paitsi kahdenvälisesti (suorilla suhteillaan Mosambikiin), myös toimiessaan budjettitukiavunantajien ryhmässä, EU-jäsenmaana sekä vaikuttaessaan kansainvälisten järjestöjen toimintaan Mosambikissa.